perjantai 8. helmikuuta 2008

MITÄ UUDEN KIRKOLLISKOKOUKSEN PITÄÄ TEHDÄ

Helmikuun 8.
Kirkkomme yhtenäisyys säilytettävä


Täytyy panna vastalause, kun nyt on oikein oikeustieteen väitöskirjoin todistettu, että kirkolliskokouksen päätös pappisviran avaamisesta naisille oli väärä. Olin itse aikanaan tekemässä tuota päätöstä. Enkä kadu. Muutama vuosi myöhemmin olin päättämässä, että piispanvirka avataan naisille. Olen sitten ollut valitsemassa naista kappalaiseksi seurakuntaamme. Naiset ovat onnistuneet hyvin pappisvirassa. He ovat olleet erinomainen lisä kirkkomme papistoon.

Päätöstä tehdessämme uskoimme, että kiistat vähitellen rauhoittuvat ja vastustajat tulevat ratkaisun taakse. Valitettavasti näin ei ole tapahtunut. Tilanne vaikeutui olennaisesti kun Oulun silloinen piispa Olavi Rimpiläinen vihki papeiksi miehiä, jotka vakaumuksensa perusteella eivät voineet toimia yhteistyössä naispappien kanssa.

En voi yhtyä käsitykseen, että nainen pappina olisi epäraamatullista. Uudessa Testamentissa ei näet vielä ole nykyistä papin virkaa. Se kehittyi vasta vähitellen, kun seurakuntien ja kirkon oli pakko organisoitua. Minun on vaikea ajatella, että Jeesus ei olisi hyväksynyt naista papinvirkaan. Yhteistyöstä alttarilla kieltäytymistä en hyväksy.

Tuon sanottuani totean kuitenkin, että tunnen monia naispappeuden vastustajia ja kunnioitan heidän vakaumustaan. Heissä on paljon hurskaita vakavia kristittyjä. Kirkollamme ei ole varaa menettää heitä ja jakautua kahdeksi kirkoksi. Meidän on löydettävä jonkinlainen modus vivendi, ratkaisu jolla he voivat toimia kirkossamme.

keskiviikko 6. helmikuuta 2008


06.02
Kirkon keskushallinnon kehittäminen


Kirkon keskushallinnon uudistaminen tulee seuraavan kirkolliskokouksen tehtäväksi. Entisenä kirkkohallituksen varapuheenjohtajana totean, että kirkkohallitusta on kehitettävä tehokkaaksi kirkon etujen valvojaksi yhteiskunnassa. Arkkipiispan tulee edelleen olla sen puheenjohtaja. Sen sijaan hänen ei tarvitse enää olla kirkolliskokouksen puheenjohtaja. Kirkolliskokouksen eräänä ongelmana on ollut, että sen ja kirkkohallituksen yhteistyö ei ole toiminut hyvin. Kirkolliskokouksen puheenjohtajan tehtävistä vapautettu arkkipiispa voisi paljon paremmin perustella siellä esityksiä.

maanantai 4. helmikuuta 2008

04.02
Myös piispanvaali on uudistettava


Lähivuosina useita piispoja siirtyy eläkkeelle. Piispa on hiippakunnan keskeinen johtaja. Valitettavasti piispan valinta kirkossamme ei toimi tyydyttävästi vaan vaatii uudistamista. Piispahan valitaan siten, että äänioikeutettuja ovat hiippakunnan kaikki papit ja yhtä monta maallikkoa.

Seurakuntaneuvostot valitsevat keskuudestaan maallikkovalitsijat, joita yhdessä hiippakunnassa on viidensadan paikkeilla. Kun seurakuntaneuvostojen jäseniä on paljon enemmän kuin hiippakunnassa pappeja, neuvostot joutuvat valitsemaan keskuudestaan muutaman, jolle annetaan oikeus äänestää. Edustajan valinta on siten kaksi kertaa välillinen. Eikä neuvosto ei voi antaa edustajilleen sitovaa ohjetta ketä äänestää.

Käytäntö on osoittanut, että maallikkovalitsijain on hyvin vaikea saada riittävää informaatiota niistä johtavista papeista, jotka ovat parhaiten sopivia piispaksi. Valinta riippuu nykymenetelmässä oleellisesti siitä, kenellä on tehokkain tukiryhmä. Valitsijan on vaikea todeta, kuka ehdokkaista on sopivin hiippakunnan hengellinen ja hallinnollinen johtaja.

Kirkon vanha ja hyvä perinne on, että hiippakunnan johtajaksi ei pyritä vaan piispanvirkaan kutsutaan. Tämä periaate tulee edelleen säilyttää. Nykyinen vaalitapa toimisi kuitenkin kunnolla vain mikäli piispaehdokkaat itse osallistuisivat vaalitaisteluun valtiollisten vaalien tapaan. Siihen ei missään tapauksessa saa mennä. Piispanvaali ei saa muodostua kirkolliseksi presidentinvaaliksi, jossa ehdokkaat kehuvat itseään.

Nykyinen vaalitapa on niin huono, että sellaisella ei mikään pörssiyhtiö valitsisi johtajaansa. Vaalitapa tulee uudistaa. Edellä mainitut ehdot täyttyvät vain, jos vaali uskotaan pienemmälle ryhmälle, joka voi keskuudessaan harkita sopivia ehdokkaita, keskustella heidän kanssaan ja hankkia heistä tietoa. Parhaiten sellaiseksi elimeksi sopii hiippakuntavaltuusto, jota pappien ja maallikkojen tasapuolisen osuuden saavuttamiseksi laajennettaisiin kutsumalla siihen papistosta lisäjäseniä.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

3.2.

Arkkipiispan valinnassa koko maa saatava mukaan


Arkkipiispan valintatavan uudistaminen on välttämätöntä. Vanhan perinteen mukaan arkkipiispa on piispojen joukossa primus inter pares, ensimmäinen vertaistensa joukossa. Sen tähden arkkipiispan vaalissa suuri enemmistö on annettu Turun arkkihiippakunnan valitsijoille.

Arkkipiispasta on kuitenkin yhä enemmän tullut koko kirkon johtaja ja symboli. Hänen puoleensa media kääntyy halutessaan kuulla kirkon kannan. -- Paras vertaistensa joukossa arkkipiispa on vain siinä mielessä, että hänellä ei ole käskyvaltaa muissa hiippakunnissa.

Perinteisen valintamenettelyn merkitys muuttui ratkaisevasti, kun arkkipiispan avuksi 1998 perustettiin Turkuun toinen piispanvirka. Arkkihiippakunnan hoito on nyt jaettu tämän uuden Turun piispan ja arkkipiispan kesken siten, että piispa hoitaa pääosaa hiippakunnasta. Arkkipiispan aluetta on vain Turku ympäristöineen jotta hän voisi omistautua koko kirkon yhteisiin tehtäviin.

Arkkipiispaa valittaessa valitsijoista hänen alueeltaan tulee 27 %, piispan alueelta 43% ja koko muusta maasta vain 30 %. Tästä seuraa, että Turun piispalla on arkkipiispanvaalissa ylivoimainen kotikentän etu, koska hiippakunnan maallikkovalitsijat tuntevat hänet parhaiten. Ja heillä on siis lähes puolet äänimäärästä.
Arkkipiispan tehtävä vaatii niin paljon kokemusta, että yleensä siihen tehtävään tulisi valita joku jo virassa toimivista piispoista. Muista hiippakunnista tulevien on kuitenkin nykyjärjestelmässä hyvin vaikea kilpailla Turun piispan, "oman" piispan, kanssa.
Arkkipiispan vaali on muutettava siten, että hänen kaitsenta-alueellaan on puolet valitsijoista ja toinen puoli maan muilla osilla, Turun piispan alue mukaan lukien. Vain siten voidaan saada valinta tasapuoliseksi. -- Vaikka sukuni on Satakunnasta, en pidä oikeana antaa sinne valtaa valita kirkkomme johtaja.

torstai 31. tammikuuta 2008


1.2.


Seurakuntajärjestelmää kehitettävä


Kirkkomme nykyistä paikallisseurakuntajärjestelmä on täydennettävä. Kansankirkon perustyön hoitamisen kannalta se on tarkoituksenmukainen. Mutta Helsingin metropolialueella se on liian jäykkä. Täällä ihmisten luonnolliset yhteisöt eivät muodostu asuinkatujen mukaan. Tulee tehdä mahdolliseksi pysyä entisessä seurakunnassaan vaikka muuttaakin asuinpaikkaa seurakuntayhtymän sisällä. Ei ole mitään mieltä, että on luovuttava tutusta seurakuntayhteydestä kun muuttaa kadun toiselle puolelle. Seurakuntien välillä saa olla kilpailua jäsenistä. Helsinki-mission Olli Valtonen on tehnyt kannatettavia ehdotuksia.


Nuorten aikuisten vieraantuminen ja eroaminen kirkosta on tunnetusti suuri ongelma. Eroaminen tapahtuu usein juuri opiskeluvaiheessa, kun siirrytään vieraalle paikkakunnalle. Siellä on vaikea päästä sisään uuteen seurakuntaan lyhyen opiskeluvaiheen aikana, kun asunto vielä usein muuttuu. Tulee tehdä mahdolliseksi perustaa korkeakoulupaikkakunnille erillisiä opiskelijaseurakuntia. Ne voisivat samalla muodostua tapaamispaikoiksi opiskelijoille. Muistan itse kuinka merkittävä oli tässä suhteessa nuoruuteni Ylioppilaitten Kristillinen Yhdistys (YKY).

maanantai 28. tammikuuta 2008


29.1.

Kansankirkko, ei valtiokirkko


Kirkolliskokous on kirkon eduskunta, se päättää kirkkolaista ja kirkkojärjestyksestä sekä kokonaiskirkon taloudesta. Yksityisen seurakunnan tai seurakuntayhtymänkään talouteen se ei muuta tietä voi paljoakaan vaikuttaa.

Meidän kirkkomme ei ole valtiokirkko. Valtiokirkko näet merkitsee, että valtio päättää kirkon asioista. Sellainen on Tanskassa ja Norjassa. Meidän kirkkomme on lainsäädännössään itsenäinen, se nimittää itse piispansa ja päättää taloudestaan. Kirkkolain tosin päättää eduskunta. Mutta se voi vain hyväksyä tai hylätä kirkolliskokouksen esityksen, ei muuttaa sitä. Käytännössä se merkitsee, että kirkko itse päättää sitä sitovista säännöistä. Kirkolliskokous päättää kirkkolain puitteissa ilman eduskuntaa sisäisiä asioitaan käsittelevästä kirkkojärjestyksestä. Tämä kirkon julkisoikeudellinen asema on turvattava.

Näistä syistä kirkkomme ei ole valtiokirkko. Kun viime aikoina on taas vaadittu kirkon erottamista valtiosta, täytyy todeta vaatijoitten olevan paljon ajastaan jäljessä. Kirkko näet on jo erotettu valtiosta. Parhaiten meidän järjestelmäämme kuvaa termi kansankirkko. Valtio käyttää kirkon palveluksia monessa asioissa, mm. puolustusvoimissa ja vankiloissa. Mutta ne ovat sen asioita.

Valtio on antanut kirkolle tehtäväksi hautaustoimen hoitamisen. Siitä seuraa maamme kauniitten hautausmaitten ylläpito. Kirkko pitää yllä arvokkaita kulttuurihistoriallisia rakennuksia. Näitten tehtävien vuoksi on oikein, että kirkko saa osuuden yhtiöitten valtiolle maksamasta verosta.

Vuoden 2000 perustuslaki vaatii tekemään korjauksia kirkkolakiin siirtämällä sinne osia kirkkojärjestyksestä. Siitä seuraa kirkkolain remontti. Uuden kirkolliskokouksen on pidettävä huolta siitä, että kirkkolakiin siirretään kirkkojärjestyksestä asioita mahdollisimman vähän. Muutoin kirkko byrokratisoituu lisää.

Kansankirkkomme on erittäin arvokas tekijä Suomen yhteiskunnassa. Kristilliset hyveet, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, halu auttaa pienempiä, lähimmäisenrakkaus, vanhempien kunnioittaminen, uskollisuus avioliitossa, velvollisuudentunto, ovat juuri sitä mitä yhteiskuntamme tarvitsee. Ympäristökysymysten tultua ajankohtaisiksi on syytä muistaa, että kristinusko on aina tähdentänyt vaatimattoman elintavan arvoa. Kirkkomme on kansamme terveen elämän kannalta erittäin tärkeä.